Kevät Leiska 08
   





 

Muotoilun opiskelijat loivat kasvot informaatiolukutaidolle

Kalustemuotoilun opiskelijat Kaisa Koski ja Matti Korpela selvisivät voittajiksi viime kesänä järjestetyssä hahmokilpailussa, joka oli osa ammattikorkeakoulujen informaatiolukutaitokampanjaa. Opiskelijat loivat mörkömäisen piirroshahmon, joka lanseerattiin suurelle yleisölle 1.2.2008 Helsingin Graniittitalolla. Kampanjan tavoitteena on tuoda infolukutaito lähemmäksi opiskelijoiden sydäntä ja tarjota työkaluja tiedonhallintataitojen edistämiseen. Varsinkin verkossa totuus tahtoo hämärtyä.


Voittajien hymyä - Matti ja Kaisa loivat Ota selvää -kampanjalle hahmon

Apina vai gorilla?

Kaisa Koski ideoi iskulauseita ja Matti Korpela vastasi visuaalisesta puolesta. Kun Kaisa oli nähnyt Matin mörköhahmon, lopullinen lause syntyi kuin itsestään.
- Yhteistyö toimi kuin ajatus. Matin mörkötyyli sopii tällaiseen. Alkuperäinen lauseideani  ”Apina vai gorilla?” kertoo mielestäni sen, ettei voi vain apinoida ja matkia. Pitää pystyä perustelemaan näkemyksensä ja tarvittaessa hankkia tietoa ajatustensa tueksi, Kaisa sanoo.

Kriittinen silmä ja suuri pää


Matin ideoimalla mörköhahmolla on kolme tärkeää ominaisuutta: kriittinen silmä, tietoa pureskelevat hampaat ja suuri pää. Kriittinen silmä suodattaa tietoa, tarkat hampaat pilkkovat informaatiotulvaa. Lopulta suuri pää soveltaa löytämäänsä erilaisten pulmien ratkaisuissa. Matin mukaan informaatiolukutaito on tärkeä juttu muotoilijalle.
- Esimerkiksi tuotekehityksessä tarvitaan tietoa monesta asiasta: ergonomiasta, käyttäjästä, materiaaleista.



Mitähän se mörkö tahtoo? Ota selvää!

Mörköhahmo herättää kysymyksiä ja virittää uteliaisuutta samalla tavalla kuin uusi tieto. Tälle kaverille ei riitä pintaliito vaan se haluaa tietää, mitä ja millaista on nurkan takana. Sympaattiseen hahmoon ja informaatiolukutaidon Ota selvää -kampanjaan pääsee tarkemmin tutustumaan netin kautta. Laajaa näkyvyyttä on tarjolla, sillä ammattikorkeakoulukirjastot ympäri Suomen järjestävät IL-kampanjoita pitkin kevättä. Kannattaa seurata myös Seinäjoen korkeakoulukirjaston sivustoja.  
Ota selvää ja osallistu, sillä hahmo kaipaa nimeä! Nimikilpailu on voimassa 27.4.08 asti. Sivuilta löydät tarkemmat ohjeet. Voit voittaa iPodin!
Ota selvää! Ta Reda på! Discover!



http://www.otaselvaa.fi/bannerit/banneri1.gif

Teksti ja kuvat: Leena Elenius

 

Voita lippu Provissirockiin!
 


 


 

 
 
Etusivulle Tulosta
ARKISTO